Millainen olisi biotalouden ja älykkään teollisuuden Äänekoski?

12.11.2021

Jaa artikkeli
kuvituskuva tulevaisuuden teollisuudestä Äänekoskella

Äänekoskella toimii jo koko joukko Suomen uudenaikaisimpia tehtaita – ja lisää on tulossa. Minne panostus biotalouteen ja älykkääseen teollisuuteen voisi kaupunkia tulevaisuudessa viedä?

 Äänekoski-ilmiön Isot visiot -juttusarja esittelee kaupungin strategiatyön lähtökohtia ja avaa visioita Äänekosken tulevaisuudesta. Lopullinen kaupunkistrategia muodostuu eri visioiden ulottuvuuksia yhdistellen.

Biotalouden ja älykkään teollisuuden Äänekoski on jo osin totta tänään. Se ammentaa voimansa Suomen moderneimmista tehdasyksiköistä, metsäbiotalouden ekosysteemistä, metsätaloudesta ja näihin pohjautuvien innovaatioiden kehittämisestä.

BIOTALOUDEN JA ÄLYKKÄÄN TEOLLISUUDEN ÄÄNEKOSKI PÄHKINÄNKUORESSA

Äänekoski brändäytyy Suomen biotalouden ja turvallisuuden ”piilaaksoksi”, joka tunnistetaan biotalouden helmistä, esimerkiksi tuotekehitysyksiköstä ja sen tuoteinnovaatioista. Tulevaisuudessa biotaloudessa työskentelee yhä enemmän äänekoskelaisia ja alalle syntyy uusia yrityksiä. Koulutusjärjestelmä ja yhteistyö eri oppilaitosten kanssa mahdollistaa urapolkuja yhtenäiskoulusta lähtien – jatko-opintojen perässä ei enää välttämättä tarvitsisi siis muuttaa pois kotikaupungista ja toisaalta opinto- ja urapolkujen tarjonta houkuttelee kaupunkiin uusia asukkaita.

 

 

Katso videolta, mitä Biotalous ja kestävä Äänekoski -työryhmän jäsen Jari Halttunen kertoo skenaarioon liittyvistä työpajapohdinnoista.

 

Kuulostiko visio sinusta hyvältä? Entä miten sitä jalostaisit? Osallistu keskusteluun somessa #aanekoskiilmio tai lähetä palautetta lomakkeellamme Äänekoski-ilmiön verkkosivuilla ilmio.aanekoski.fi.