Kasvatuspsykologian dosentti sekä professori, yksinäisyystutkija Niina Junttila näkee yksinäisyyteen aktiivisilla toimenpiteillä puuttumisen tärkeänä toimenpiteenä jokaisen kaupungin tulevaisuudessa.

Yksinäisyystutkija Niina Junttila

– Yksinäisyyteen puuttumisen vaikutuksia voidaan pohtia sekä yhteisöllisyyden, talouden ja turvallisuuden näkökulmasta. Yksilön kokema yksinäisyys vaikuttaa suoraan tämän fyysiseen ja henkiseen terveyteen, mikä on tietysti valtava kuorma tälle itselleen, mutta sitä se on myös alueellisesta näkökulmasta palvelujärjestelmälle sekä taloudelle, hän kertoo. 

Tutkimuksien mukaan esimerkiksi yksinäiset vanhemmat vievät alle 10 kuukauden ikäisiä lapsiaan muita useammin lääkärille. Junttilan mukaan myös lääkäreiden kokemukset ja kansainväliset tutkimukset tukevat sitä, että yksinäiset ihmiset käyttävät muita enemmän terveydenhuollon palveluita. 

– Lisäksi jokainen myös tarvitsee jonkun, jolle puhua. Sellaisen ihmissuhteen puuttuessa on turvauduttava palveluihin, Junttila kertoo. 

Yksinäisyyteen puuttuminen on Junttilan mukaan myös yhteiskunnallisen turvallisuuden kysymys. Ulospäin näkyvinä oireina yksinäisyys aiheuttaa muun muassa rikollisuutta, kuten väkivallantekoja ja jopa radikalisoitumista. Sivistysvaliokunnan 1. marraskuuta antaman lausunnon mukaan ongelmaan tulisi pikaisesti etsiä ratkaisuja.

“Kohtaamisilla ja ystävällisyydellä kanssakulkijoita kohtaan on mahdollista saada aikaan isoja muutoksia”

Mutta miten kaupunki ja sen asukkaat voivat tehdä taistelussa yksinäisyyttä vastaan? 

– Palveluiden jatkumoista huolehtiminen on tärkeää. Esimerkiksi lasten ja nuorten kohdalla yhteistyö koulujen ja terveydenhuollon välillä tulee pitää vahvana hyvinvointialueen tuomista muutoksista huolimatta. Oma roolinsa on myös kaavoituksella ja rakentamisella. Yhteisöllisyyttä ja sosiaalisesti kestävää kehitystä voidaan tukea esimerkiksi puistojen ja leikkikenttien rakentamisella, joissa vanhemmat ja lapset voivat luoda sosiaalisia kontakteja. 

Yksinäisyystutkija näkee myös selvän yhteyden osallistamisen ja yksinäisyyden poistamisen välillä. 

–  Yhteenkuuluvuus, autonomia ja kyvykkyyden tunne on ihmisen kolme psykologista perustarvetta. Yksinäisyys on usein kokemusta nimenomaan osattomuudesta eli siitä, ettei omalla olemassaololla, sanomisilla tai tekemisillä ole mitään merkitystä. Osallistamalla kuntalaisia aidosti heitä koskevissa asioissa saadaan aikaan tunne yhteisöön kuulumisesta ja motivaatiota sen eteen tehtäviin toimiin panostamiseen. Parhaat ratkaisut löytyvät usein juuri paikallisilta.

Niina Junttila muistuttaa kaikkia ottamaan yksinäisyyden ehkäisyn mukaan omaan arkipäiväiseen toimintaan. 

– Kohtaamisilla ja ystävällisyydellä kanssakulkijoita kohtaan on mahdollista saada aikaan isoja muutoksia, hän summaa.