Aalto

Äänekosken kaupunki on yrittäjyyskasvatuksen edelläkävijä

13.10.2022

Jaa artikkeli

250 opettajalle järjestetään koulutus yrittäjyyskasvatuksesta 

Äänekoskella järjestetään lauantaina 29.10.2022 klo 8.30-15 Äänekosken kaupungin ja Talous ja Nuoret TATin yhteinen VESO-koulutus yrittäjyyskasvatuksesta. 

Koulutukseen osallistuu Äänekoskelta noin 250 opettajaa, varhaiskasvatuksen opettajista lukio-opettajiin saakka. Koulutukseen osallistujien määrä on jopa valtakunnallisestikin poikkeuksellisen suuri.

Opettajien koulutuspäivässä tutustutaan Äänekosken kaupungin uuteen yrittäjyyden opetussuunnitelmaan, Yrittäjyyskasvatuspolkuun, jonka kaupungin opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi syyskuussa 2022.

– Yrittäjyyskasvatuspolku on myös osa osallistavaa kaupunkistrategiaamme, Äänekoski-ilmiötä, jossa yhtenä päätavoitteena on vaikuttavat elinkeinot, joita toteutetaan myös kattavalla yrittäjyyskasvatuksella, Äänekosken yrittäjyyskasvatuksen vastuuopettaja Mika Matilainen kertoo.

– Harvalla kaupungilla tai kunnalla on erillinen yrittäjyyskasvatusta korostava yrittäjyysopetussuunnitelma, joten Äänekosken kaupunki on tässä ehdoton edelläkävijä Suomessa.

Äänekosken uutta yrittäjyyden opintosuunnitelmaa Mika Matilainen esitteli valtakunnallisesti viimeksi Hallintoakatemian yleisölle.

– Opettajien VESO-päivän tarkoituksena on tuoda yrittäjyys ja yrittäjämäiset taidot osaksi kouluopetusta, jolla voidaan tukea paitsi Äänekosken kaupungin niin myös koko maakunnan elinvoimaisuutta, Keski-Suomen yrityskylän asiantuntija Esa Huuskonen sanoo.

– Tätä yhteistyötä tehdään Talous ja Nuoret TATin kanssa. Talous ja Nuoret TAT on valtakunnan merkittävin talous- ja työelämätaitojen opetuksen kehittäjä. TAT tarjoaa kunnille palvelupolun, joka kattaa ikäluokat perusasteelta aina toiselle asteelle saakka, Huuskonen kertoo.

Lisätietoja:

Äänekosken lukion rehtori Jaana Tani, 020 632 3170, jaana.tani@aanekoski.fi

Äänekosken yrittäjyyskasvatus OPS, vastuuopettaja Mika Matilainen, 040 624 0406, mika.matilainen@aanekoski.fi

Yrityskylän asiantuntija Esa Huuskonen, 044 2965 277, esa.huuskonen@tat.fi