Äänekosken Hietaman koulun joukkue mukana First Lego Leaguen SM-kilpailussa!

9.5.2022

Jaa artikkeli


Vuoden 2022 kilpailu järjestetään huomenna 10. toukokuuta Vantaalla

 

Joukkueen pelaajat seisovat rivissä hymyillen

 

 

 

Koulun legorobottikerho on toiminut vuoden ajan ja nyt päästään näyttämään äänekoskelaista osaamista Lego-robotin ohjelmoinnissa.

SM-kisoihin lähtevät Hietaman legorobottikerholaiset Miska Hakala, Noel Leino, Rafael Leino, Atte Kaikkonen, Leo Kaikkonen ja Luukas Vihtari yhdessä Hietaman kerhon vetäjän, luokanopettaja Kimmo Tuonosen ja Koulunmäen teknisen työn lehtorin Janne Walkeajärven kanssa.

Osana First Lego League-kilpailua Hietaman koulun kerhoporukka suunnitteli tiedeprojektina kaksikerroksisen roska-auton tehostamaan jätteiden keräämistä ja vähentämään liikennettä ja päästöjä. Idea oli niin hyvä, että sillä irtosi edustuspaikka SM-kisoissa.

– Ajatus on niin ajanhermolla jätehuollon järjestämisessä varsinkin täällä harvaan asuilla alueilla, jossa kilometrejä kertyy väkisinkin. Tehostaminen on siis tarpeen päästöjen minimoimiseksi, Sammakkokangas Oy:n toimitusjohtaja Outi Ruuska kiittää.